Tekstin alkuun
Etusivu - Home - Metsänkylän Alpakat
Alpakkamme - Our Alpacas

Tässä voit tutustua alpakoihimme: emälauma, joka koostuu kahdestatoista huacayanaaraasta sekä yhdestä ruunasta ja orhilauman jalostusorhit sekä lemmikkipojat. Orhilaumassa on lisäksi myynnissä olevia orhia ja suri-ruuna;  
heillä on omat sivut täällä.

Kun perustimme laumamme vuonna 2003, halusimme hankkia luonteeltaan ja ulkonäöltään toisistaan poikkeavia naaraita, ja yhden loistavan uroksen sekä toisen eri sukulinjoista olevan nuoren pojan kasvamaan viereen. Hankittu emälauma on Josef Kuonen tuontieläimiä ja kasvatteja. Onnistuimme hankkimaan siitosorhiksi Sokrateksen, josta olemme ylpeitä edelleen, Sokrateksen jo siirryttyä ajasta ikuisuuteen. Perulainen Accoyoalpakka on maailmalla arvossaan - eläinten myyntihintoja oheisessa listassa (päiv. 8.1.2008) www.accoyo.org/sales.htm.

Ensimmäiset Rosarion jälkeläiset syntyivät keväällä 2007. Toffon ensimmäinen jälkeläinen syntyi 2009 ja 2010 Rodrigon esikoinen. Olemme onnistuneet saattamaan maailmaan hienoja yksivärisiä ja sukulinjoiltaan puhtaita perulaisia alpakoita.

Hankimme alkulaumaamme myös sureja. Suriseurue päätettiin kuitenkin laittaa myyntiin ja kolmesta surista ruunattu Caramello on vielä tilallamme.

(Kuvaa klikkaamalla pääsette kyseisen alpakan lisätietoihin.)

Thelma
THELMA
Blanca
BLANCA
Maya
MAYA
Leonora
LEONORA
Carmen
CARMEN
Esmeralda
ESMERALDA
Toffo
TOFFO
Manuela
MANUELA
Carlos
CARLOS
Eduardo
EDUARDO
Manolito
MANOLITO
Rodrigo
RODRIGO
Miguel
MIGUEL
© 2004 Metsänkylän Alpakat - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu