Pihatto

Alpakat tarvitsevat suojan aurinkoa ja räntäsadetta vastaan. Kova helle kesällä ja talvella taas räntäsateinen, tuulinen sää sekä paukkupakkaset saavat alpakat etsimään suojaa. 

   Ihanteellisinta olisi, jos alpakoilla olisi pihatosta vapaa uloskäynti. Itse olemme käyttäneet oviaukossa ns. flip-fläppejä, leveitä muovisuikaleita. Ne pitävät pahimman sateen ja tuulen pois sisätiloista, mutta mahdollistavat vapaan kulun ulos ja sisään. Lisää tuulensuojaa antaa flip-fläppien ulkopuolelle rakennettu kolmiseinäinen katos. Joka vuosi vasoilla kestää tajuta hetken miten flip-fläpit toimivat, mutta kun ne ensimmäisen kerran ymmärtävät työntää nenänsä läpän ohi, ei ongelmaa enää ole.

 Jos alpakoillamme on mahdollisuus talvella pysyä sisätiloissa, sen ne myös tekevät. Toki ne käyvät päivittäin ulkona touhuilemassa, mutta vasta kevään ensimmäiset auringonsäteet houkuttelevat ne pidemmäksi aikaa ulos.

Pihattomme ovat valoisia, mutta laitumella on myös vanha maakellari kuivitettu alpakoiden käyttöön, eivätkä ne näytä nirsoilevan suojan suhteen. Kellarissa vietetään kesäisin aikaa ehkä jopa ennemmin kuin pihatossa, mutta talvisin kellariin ei juuri eksytä. Sen sijaan Eetu-kissa makoilee mielellään kellarissa myös talvella.

Pihaton katto ei saisi olla liian korkealla, jotta alpakoiden ruumiinlämpö riittää lämmittämään tilan, eikä lisälämmitystä tarvita. Yllättäviä talvisynnytyksiä ja sairaustapauksia varten on pihatossa hyvä olla eristetty tila, joka on mahdollista lämmittää. Tilasta tulisi kuitenkin säilyä näköyhteys muuhun laumaan. Omassa pihatossamme on betonilattia. Talvisaikaan se on kylmä, joten annamme kaikkien tippuvien heinänkorsien jäädä maahan lämpöeristeeksi turpeen kanssa.

Sisätiloja on syytä varata vähintään kaksi neliötä jokaiselle aikuiselle ja yksi neliö jokaiselle vasalle. 

Aitaus

Alpakoille suositellaan 150 cm korkeaa aitaa, tosin alpakat voivat hypätä paikaltaan kaksimetrisen aidan yli. Alpakat eivät pyri vapauteen, eikä niillä ole taipumusta karkailuun kuten esimerkiksi vuohilla. Mikäli alpakka pääsee aitauksesta, se löytyy aidan vierestä mahdollisimman läheltä lajikumppaneitaan. Aidan on oltava korkea lähinnä sinne pyrkiviä eläimiä varten. Näitä voivat olla pienet petoeläimet ja mikseipä koiratkin. Pienet eläimet alpakat pitävät aisoissa, mutta ilvekset, sudet ja karhut kannatta pyrkiä pitämään kauempana.

Aita ei missään nimessä saa olla piikkilankaa, sillä alpakan pitkä karva tarttuu piikkeihin helposti kiinni ja saattaa vahingoittaa eläintä. Itse päädyimme pitkällisen harkinnan tuloksena muovitettuun vihreään ns. neulottuun verkkoaitaan. Pylväinä meillä on vihreäksi kyllästetty puu teräksisellä aitatassulla.

Jokainen aitaus tarvitsee oman porttinsa. Lisäksi pyrimme itse ennakoimaan mahdollisen pihatraktorin käynnin laitumella tekemällä yhden isomman portin.

Alpakka tarvitsee toisten alpakoiden seuraa. Se on laumaeläin, eikä viihdy yksin. Jo kolme alpakkaa on lauma. Sama pätee myös aitauksia mietittäessä. Toisinaan urosalpakat eivät tule keskenään toimeen. Kun niitä erotetaan omiin aitauksiinsa, on pidettävä huoli siitä, että näköyhteys muuhun laumaan säilyy. Varsinainen laumakäyttäytyminen näkyy mielestämme parhaiten, kun laumassa on vähintään kuusi eläintä.

Kahden alpakan aitauksen tulisi olla 1000 neliötä ja jokaisen lisäeläimen osalta 100 neliötä lisää.

Laitumen ei tarvitse olla rehevä, itseasiassa kivikkoisempi laidun, jossa on varjostavaa puustoa on alpakoille mielekkäämpi. Kun alpakoilla on tekemistä ne liikkuvat enemmän, niiden lihaskunto on parempi ja hampaat sekä kynnet kuluvat enemmän.

Ruokinta

 Ruokimme alpakoitamme kerran päivässä, aamulla. Käytäntö vaihtelee eri tiloilla, jokainen löytää varmasti itselleen ja omille eläimilleen parhaiten soveltuvan tavan toimia. Poronrehu-pellettien ja kauran lisäksi alpakoillamme on jatkuvasti kuivaheinää saatavilla. Omalla laitumellamme on runsaasti vihreää kasvillisuutta, mutta silti jatkamme kesäaikanakin pellettien ja kuivaheinän antamista - toki vähennämme huomattavasti väkirehuannoksia. Lopputiineiden ja imettävien naaraiden sekä astutuskaudella astuvien urosten ravinnontarve on suurempi kuin muiden alpakoiden. Kaiken kaikkiaan kannattaa aina muistaa alpakoiden luonnonmukainen elinympäristö, jossa ravintoa on todella niukasti. Runsas ruokinta lisää luonnollisesti myös jätösten määrää sekä sairastumisriskiä. Alpakka voi myös lihota.

Kauraa emme jauha, mistä johtuen osa tuleekin sulamattomana läpi. Kokonaiset kauranjyvät houkuttelevat variksia jätöskasoihin, mikä taas edesauttaa kasojen biologista hajoamista. Lisäksi alpakat saavat natustella kivennäisrehua ja nuolukiveä vapaasti. Lisävitamiineja annamme tarvittaessa, talvisaikaan koko lauma saa vitamiineja, kesäaikaan lisävitamiinit menevät tiineille, imettäville ja astuville.

Toiset eläimistämme ovat kookkaampia, toiset pienempiä, joku on ahmatti ja toinen taas arempi. Onkin syytä katsoa, että jokainen eläin pääsee syömään. Samalla voi tarkastella silmämääräisesti eläinten kuntoa.

Vesi

Alpakat juovat todella vähän, mutta silti puhdasta vettä tulee aina olla saatavilla. Itse päädyimme vastuksella varustettuihin juottoautomaatteihin, joiden ympärille rakensimme vielä villalla eristetyt laatikot estääksemme automaattien jäätymisen talvella. Vesiputkien sisään on myös vedetty sähkökaapeli.

Kesäaikaan kannamme tai laskemme letkulla veden laitumelle. Kannettu vesi on vaihdettava päivittäin ja nämä ulkoastiat levättyvät herkästi, joten puhdistus on tärkeää. Puhdistus on tarpeen myös koska osa alpakoista koittaa kylpeä juoma-astioissa...

Loishäätö, kynsien leikkuu, keritseminen ja muu hoito

Alpakat loishäädetään kahdesti vuodessa; keväällä ja syksyllä. Samalla on hyvä leikata kynnet ja suorittaa alpakalle kevyt terveystarkastus. Hampaat on hyvä tarkistaa; joillakin eläimillä hampaita on joskus lyhennettävä. Tämän on meillä suorittanut eläinlääkäri.

Asfaltilla ja soralla kynsien pituuden näkee huomattavasti helpommin kuin laitumella tai kuivitetussa karsinassa. Metsänkylässä kynnet tarkastetaan kaikilta joka kuukausi ja tarvittaessa leikataan, näin alpakat eivät vierasta jalkojen käsittelyä yhtä paljon kuin harvoin käsitellessä. Useimmilla valkokyntisillä kynnet kasvavat enemmän kuin tummakyntisillä, myös vaaleavillaisilla voi olla tummat kynnet. Kesällä kynnet kuluvat enemmän kivien ja hiekan ansiosta. Leikkaus ei kuitenkaan ole vaikeaa. Puutarhasaksilla työ onnistuu hyvin toisen pitäessä eläimestä kiinni. Kynsiä on kussakin jalassa vain kaksi, joten yhteensä niitä on kahdeksan.

Meillä eläinlääkäri hoitaa loishäädöt. Mikäli oma eläinlääkäri ei tunne alpakoita entuudestaan, on hänet hyvä totuttaa näihin erikoisiin eläimiin. Jos eläinlääkäriä tarvitaan todellista sairaustapausta varten, on hyvä, ettei alpakan käsittely ole lääkärille ihan vierasta. Alpakat ovat kaiken kaikkiaan hyvin terveitä eläimiä. Enemmän alpakoiden terveydestä löydät eläinlääkäri Heikki Sirkkolan www-sivuilta.

Keritseminen suoritetaan huhti-kesäkuussa, ilmojen mukaan. Lopputiineitä emiä emme keritse vaan odotamme rauhassa kun vasa on syntynyt, ja emä jättää vasaa muun lauman pariin liikoja stressaamatta hetken erosta. Tosin esimerkiksi Leonora kerittiin Lilo-vasan maatessa emänsä vieressä 2009. Olemme hankkineet oman kerintäkoneen ja siihen ns. kameliterän. Ensimmäisen kerinnän suoritimme tavallisella lammasterällä - ja ihan mainiosti se sujui. Olemme pyytäneet apua kerintään ammattilaiselta, jotta tapahtuma ei rasittaisi eläimiä (ja meitä amatöörejäkään!) tarpeettoman pitkään. Yhden alpakan kerintä kestää noin 20 minuuttia, enemmän tai vähemmän alpakan luonteesta riippuen. Viime vuosina eläintenhoitaja Nina on kerinyt alpakat, ensimmäisten kanssa vierähtää kauemmin aikaa, mutta viimeisten kanssa selvitään puolessa tunnissa. Yleensä ottaen eläimet ovat hyvin rauhallisia kerinnän aikana. Hankalimpia tapauksia ovat oikeastaan ne, jotka painautuvat itseään suojellakseen maata vasten. Villaa alpakoistamme tuli ensimmäisellä kerralla noin 3-4 kiloa/ eläin. Eläinten yksilökohtaisissa tiedoissa näkyy jokaisen villamääriä. 2009 määrissä näkyy ensikertalais-keritsijän kokemattomuus. 2008 siitosorhi Sokrates tuotti roskista puhdistettua villaa kuusi kiloa.

Eläimiä on muutenkin hyvä totuttaa kiinnipitämiseen, riimuun ja käsittelyyn. Olemme huomanneet, että mitä enemmän olemme omiemme seurassa, sitä enemmän ne meistä ovat kiinnostuneita.

2008 syntyneitä vasoja alettiin Metsänkylässä totuttaa riimuun jo ennen kuin ne oli vieroitettu, niin että ne pääsivät ensimmäisille kävelyilleen emiensä kanssa. Poikkeuksen teki Rodolfo, jonka emä ei suostu kulkemaan riimussa. Koska kaikki muut vasat olivat oppineet kulkemaan kauniisti riimussa jo emiensä kanssa, oppi Rodolfokin pian kulkemaan riimussa muiden vasojen kanssa. Koimme tämän toimivan paremmin kuin riimuun totutus vasta vieroituksen jälkeen. 2009 veimme talutusta vielä hieman pidemmälle hankkimalla vasa-kolmikolle valjaat ja vasat pääsivätkin lyhyille valjas-kävelyille parikuisina.

Alpakoiden hoitoon kuuluu myös niiden tarkkailu, aurinkoisena kesäpäivänä onkin vaikea kuvitella parempaa tekemistä kuin istahtaa kivelle alpakkalaitumelle ja seurailla eläimiä. Ontumiset, muutokset syömisessä, virtsaamisessa, ulosteessa, hengityksessä jne. on syytä tutkia heti. Alpakoiden kaulaa olisi myös syytä tunnustella säännöllisesti, sillä se on herkkä alue alpakoilla. Myös lihaksistoa täytyy tunnustella, sillä paksun villapeitteen läpi ei eläimen lihakkuutta voi arvioida kuin aivan keritsemisen jälkeen. Villaan voi myös takertua laitumelta jotain - meillä riesana on vanhoilta nautalaitumilta maan kuluessa paljastuvat paalinarun pätkät sekä ohi kulkevalta tieltä lentävät ihmisten roskat - nämä saattaa löytää villasta vain tunnustelemalla jos ne ovat ehtineet hävitä paksuun villaan näkymättömiin.

Jätöshuolto

Kun hankimme alpakoita, oli meillä sellainen ymmärrys, ettei jätöshuoltoon tarvitsisi juurikaan kiinnittää huomiota. Kaikessa kirjallisuudessa puhutaan alpakoiden siisteydestä ja yhdestä paikasta, minne jätökset tehdään. Jälkeenpäin olemme kuulleet, että koska vasat eivät vielä osaa hallita toiminteitaan, eivät ne vielä ymmärrä siisteydestäkään mitään. Tästä johtuen yhtä kunnon vessaa ei pääse syntymään, vaan papanakasoja on siellä täällä. Näin isommatkin alpakat luulevat, että vessoja on useita, ja jätökset voi laskea niistä mihin tahansa. Pihatossa olemme pitäneet turvekuiviketta heinän alla imemässä nesteitä. Lisäämme jätökset poistettua ennen turvekerrosta lattialle kalkkia poistamaan hajua. Alpakka tekee molemmat tarpeensa yleensä samalla kertaa.

Laitumella vessoja on ollut useampia. Kesällä hyvällä ilmalla, eli kun ei ole liian kuuma eikä sada, päästämme eläimet sisään vasta illalla, jolloin sisätila on säilynyt silloin puhtaampana. Laitumen siivoamme teräsharavan ja lapion avulla sekä tarvittaessa Avantilla.  

Alpakan papanat voi hyvin käyttää kompostoinnin jälkeen multana. 

Kerromme hoidosta ja kokemuksistamme mielellämme lisää. Kysykää rohkeasti!